Terveysasemasta haluttiin parantava ympäristö Savonlinnassa

11.11.2022
Etelä-Savon hyvinvointialueen Sosterin Savonlinnaan vuonna 2022 valmistunut pääterveysasema ulkoa päin.

Savonlinnan uusi pääterveysasema valmistui huhtikuussa 2022. Uusi terveysasema on täydellinen vastakohta 1980-luvulla rakennetuille tyypillisesti ahtaille ja hämärille tiloille. Sisustusratkaisuiden ja materiaalivalintojen takana on arkkitehtiryhmä Reino Koivula Oy:n sisustusarkkitehti Riitta Pikkuhookana, jonka mukaan Savonlinnan pääterveysaseman teemat ja visuaalinen ilme nojaavat vahvasti paikallisuuteen ja ympäröivään luontoon. Itä-Savon maantiede ja paikallisuus on huomioitu myös kerrosten nimeämisessä, joissa on käytetty sairaanhoitopiiri Sosterin paikkakuntien nimiä. 

Pikkuhookana kertoo paikallisten tarinoiden ja mytologioiden heräävän henkiin kuvituksina eri pinnoilla. Kuvituksista on vastannut arkkitehti ja kuvittaja Mikko Sinervo. Pikkuhookanan mukaan päähuomio on kuitenkin haluttu antaa upeille maisemille, jotka avautuvat seinän kokoisista ikkunoista rakennuksen eri puolilta. Asiakkailta on saatu hyvää palautetta. He ovat kuvailleet uuden terveysaseman olevan ihana, valoisa ja parantava ympäristö. Akustinen paneeli takaa myös hyvän ääni-ilmaston.

Upeat maisemat pääsevät oikeuksiinsa Savonlinnan pääterveysasemalla.

Akustinen paneeli luo miellyttävän ääniympäristön

Terveysaseman materiaalivalinnoissa akustiikalla ja hyvinvointia tukevalla puhtaalla sisäilmastolla on keskeinen rooli. Pikkuhookana kertookin käyttävänsä Ewonan tuotteita juuri akustisten ominaisuuksien vuoksi. 

Ewonan akustiikkalevyjä käytetään usein vaativissa kohteissa, esimerkiksi kouluissa tai päiväkodeissa, vahvistamaan hyötyääniä, kuten puhetta, ja torjumaan haittaääniä, kuten melua. Ewonan akustinen paneeli sopii terveydenhoitoyksikköön erinomaisesti myös niille myönnetyn Allergia-, iho- ja astmaliiton allergiatunnuksen vuoksi. Allergiatunnus on merkki tuotteesta, jonka valmistuksessa käytetyt materiaalit ja aineet eivät ärsytä tai herkistä ihoa. Hyvinvointia tukevien ominaisuuksien lisäksi Ewonan tuotteilla luodaan kauniita, elämää kestäviä tiloja. Pääterveysaseman tiloissa seiniin ja kattopintoihin on asennettu saarniviilupintaista rimaa. 

“Tällä on haluttu paitsi luoda lämmintä tunnelmaa, myös miellyttävää ääniympäristöä”, kertoo Pikkuhookana. 

Akustinen saarniviilupintainen pinta tuo miellyttävän ääniympäristön.

Ewonan tuotteet ovat asentajaystävällinen valinta 

Savonlinnan uuden pääterveysaseman rakennusprojektissa mukana ollut Inlook Oy:n asennuspäällikkö Usko Räisänen toteaa Ewonan olleen luonnollinen valinta pääterveysasemalla käytettäväksi materiaaliksi. Ewonan tuotteet ovat allergiaturvallisia ja saavuttaneet M1-päästö- ja puhtausluokituksen, joten ne sopivat ominaisuuksiltaan erinomaisesti terveydenhoitoyksikköön.

Akustiikkalevyillä saavutetaan täydellinen sisäilmasto terveysasemalle, mutta Räisäsen mukaan materiaalivalinnoissa on kiinnitettävä erityistä huomiota myös asentajaystävällisyteen. Ewonan akustinen paneeli on valmistettu niin, että pääraaka-aineena on käytetty kierrätettyä polyesteriä, joka ei pölise tai vapauta ympäristöön haitallisia aineita myöskään asennusvaiheessa.

Räisänen pitää Ewonan akustiikkalevyissä myös niiden keveydestä ja muokattavuudesta käyttökohteeseen sopivaksi. Savonlinnan pääterveysasemalle oli suunniteltuna tietty akusto katon päälle ja seinäverhousten taakse, joten Räisänen katsoi Ewonan tuotteiden olevan kohteeseen oiva valinta. 

Ota yhteyttä

"*" näyttää pakolliset kentät