Akustiikkalevyt kotimaiselta akustiikan osaajalta

Suomessa kehitetyt akustiikkalevyt esteettisten ja toimivien tilojen luomiseen. Teemme yhteistyötä esimerkiksi suunnittelijoiden ja arkkitehtien kanssa. Jätä soittopyyntö akustiikan ammattilaisille, niin mietitään yhdessä toimiva kokonaisuus.

Pyydä tarjous »

Miksi tilata akustiikkalevyt meiltä?

  • Allergiaturvallinen
  • Pölytön
  • Kuituhiukkasia ei irtoa huoneilmaan asennuksessa eikä sen jälkeen
  • Hyvä absorptiokyky

Allergiaturvallista akustiikkaa

Ewonan akustiikkalevyjä käytetään erilaisten huonetilojen akustointiin. Koska levyt ovat täysin pölyämättömiä ja allergiaturvallisia, niitä käytetään useasti vaativissa kohteissa, kuten kouluissa, päiväkodeissa, sairaaloissa ja liikuntasaleissa ja muissa julkisissa rakennuksissa. Akustiikkalevyt täyttävät allergiatunnuksen ehdot sekä M1 päästö- ja puhtausluokituksen.

Levyt kiinnitetään ilman maalausta ja kapselointia, joten esimerkiksi reikien teko ei aiheuta ongelmia sisäilmalle myöhemminkään. Tämä on tärkeää, kun halutaan entistä terveellisimpiä ja sisäilmaviihtyisimpiä rakennuksia. Asennus ei myöskään vaadi suojavarusteita, sillä työskentely ei ärsytä hengitysteitä eikä ihoa.

Pyydä tarjous »

Levyjen valmistus

Ewona Acustica -akustiikkalevyt on valmistettu kierrätetyistä, lämmöllä toisiinsa sidotuista polyesterikuiduista. Äänenvaimennuslevyt eivät sido kosteutta, minkä vuoksi ne eivät tarjoa kasvualustaa homeille tai muille mikrobeille. Akustiikkalevyjen paloluokka on B, s1-d0.

Pinnoitus

Akustiikkalevyt voidaan pinnoittaa erivärisillä kuitukankailla. Varastovärejä ovat musta, harmaa ja valkoinen. Tausta-akustoinnissa, kuten kipsilevyjen ja ritiläkattojen päällä, levyihin ei tule pinnoitusta. Silloin levyjen värivaihtoehdot ovat musta ja valkoinen.

Materiaalin hävittäminen

Ewona Acustica -akustiikkalevyt voidaan toimittaa elinkaarensa päätteeksi uudelleen kiertoon.

Miksi akustiikka on tärkeää?

Akustiikalla vaikutetaan merkittävästi työssäjaksamiseen, viihtyvyyteen ja terveyteen. Se on yksi tärkeimmistä osa-alueista uusien tilojen suunnittelussa.

Akustiikan päätehtävä on poistaa tilassa syntyvät haittaäänet, kuten melu ja jälkikaiunta. Jälkikaiunta tarkoittaa ääntä, mikä kuuluu vielä jonkin aikaa, kun äänilähde on poistettu. Tilassa olevat kovat pinnat heijastavat ja pehmeät pinnat absorboivat ääntä. Näiden materiaalien oikea suunnittelu ja optimointi tilassa on tärkeää, kun halutaan eroon häiritsevistä äänistä ja jälkikaiunnasta.

Pyydä tarjous »

Ewona Acustica -tuotteet

Acustica 50

Acustica Excellence 50

Acustica Excellence T50

Äänenvaimennuslevy

Avosaumakiinnitys

T-listakiinnitys, välilistakiinnitys

ALLERGIATUNNUS ®

Allergiatunnus® on osa Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry:n edunvalvontaa, jonka kautta vaikutetaan teollisuuteen ja varmistetaan markkinoille tuotteita ja palveluita, joiden materiaalit ja käytetyt aineet eivät yleisesti ärsytä tai herkistä ihoa, aiheuta tuoksuherkkyysoireita tai muita allergia- tai astmareaktioita.

Allergiatunnus on puolueettomasti tutkituille tuotteille myönnetty luotettavuuden osoitus. Tuotteet eivät sisällä hajusteita, tuoksuja, eteerisiä öljyjä eikä yleisesti herkistäviä tai ärsyttäviä aineita tai niiden pitoisuuksia. Tuotteissa ei ole mykerökukkien ainesosia. Kodinkoneissa ja rakennus-, remointointi- ja sisustusalaan liittyvissä asioissa tunnus on osoitus siitä, että niiden avulla voidaan vaikuttaa sisäilman laatuun.

https://www.allergia.fi/allergiatunnus/

 

Akustiikkalevyt rakennus- ja huonekalueristeet ja levyt
Puhdas, tehokas, pölyämätön ja ääntä eristävät eristeet. Tuotteissa on erinomainen lämmöneristyskyky huokoisen rakenteen ilmansitovuudesta johtuen. Sopii hyvin myös väliseinäeristeeksi. Eriste ei sido kosteutta, eikä sisällä mitään epäpuhtauksia. Eristeen valinnalla voi vaikuttaa jo rakennusvaiheessa sisäilman laatuun, sillä eristeen käytöstä ei irtoa myöhemminkään sisäilmaan haitallisia hiukkasia. Akustiikkalevyt/eristeet täyttävät allergiatunnuksen ja M1 päästö- että puhtausluokituksen luokituksen maalamatta ja ilman kapselointia, joten reikien yms. teko ei aiheuta ongelmia sisäilmalle myöhemminkään.

https://www.allergia.fi/allergiatunnus/tuotteet/rakennusmateriaalit/

 

Ewona Acustica -levyjä käytetään huonetilojen akustointiin. Levyt ovat täysin pölyämättömiä ja allergiaturvallisia. Akustiikkalevyjä hyödynnetään myös äänenvaimentimissa, koska ne eivät päästä hiukkasia huoneilmaan. Meluaidoissa korostuu levyjen erinomainen sään ja kosteuden kestävyys.

Ewona Acustica -äänenvaimennuslevy soveltuu erityisen hyvin päiväkoteihin, kouluihin, uimahalleihin ja terveyskeskuksiin ja muihin vaativiin kohteisiin.

Akustiset ominaisuudet, Äänenvaimennuskerroin, as

Asennus

Ewona Acustica -äänenvaimennuslevyt ovat helppoja ja miellyttäviä asentaa. Asennustapa voidaan päättää käyttökohteen mukaan. Kuvissa on esitetty eri asennusvaihtoehtoja.

A. Näkyvä T-listakiinnitys (akustiset alakatot)

Kiinnitys kattoon T-kannatin-, väli- ja kaksoiskulmalistoin (seinän ja levyn väliin) sekä pikajousin ja ripustuslangoin.

B. Välilistakiinnitys

Puskusauma-asennus suoraan kattoon paloturvallisella 1050-liimalla. Levyjen väliin kiinnitetään muovinen saumapeitelista.

C. Avosaumakiinnitys

Asennus suoraan kattoon paloturvallisella 1050-liimalla. Levyjen väliin jätetään 5-10 mm avosauma.

D. Hattulistakiinnitys

Avosauma-asennus suoraan kattoon ruuvikiinnitteisin U-hattulistoin.

Pyydä tarjous »

Ewona Finland Oy

Ewonankatu 5

38700 Kankaanpää

 

Ewona Finland Oy

Annalankankaantie 18

90830 Haukipudas

puh. 020 790 2741

info@ewona.fi

www.ewona.fi